sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Herkuttelua: Proteiinikeksit!

Jos sitä saisikin syödä keksejä ihan ilman mitään tunnontuskia? Ja ne olisivat vielä terveellisiä ja saisit kaiken lisäksi niistä kunnon annoksen proteiinia? Ihan liian hyvää ollakseen totta, joten minun oli aivan pakko kokeilla tätä keksi-reseptiä kun sen löysin! Mikään ei ole parempaa kuin keksit ja kylmä maito!



Ainekset ovat yksinkertaiset ja löytyvät suurimmaksi osaksi jo valmiiksi kaapista. Pitkään olen haaveillut ostavani vanilijan makuista heraprotiinia, koska se sopii hyvin leivontaan, mutta kerranko joissan reseptissä oli suklaan makuista mitä minunkin hyllystä löytyy! Ja sitten leipomaan :)

Tarvitset:
  • 1,5 dl suklaanmakuista heraproteiinia 
  • 2 dl kaurahiutaleita/lesettä 
  • makeutusainetta oman maun mukaan (esim. stevia)
  • 2 munanvalkuaista 
  • ½ banaania muussattuna 

Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon muussattu banaani. Lisää valkuaiset ja sekoita. Taikinan pitäisi olla sellaista, että siitä saa lusikalla nokareita.

Ota lusikalla taikinasta nokareita ja asettele ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista keksit 200 asteessa 10-15 minuuttia tai kunnes ne ovat jähmettyneet ja saavat hiukan väriä.

Keksit tulevat aika mukavan rapeiksi uunissa. Älkää ihan liikoja kuitenkaan odottako, ei ne voittoa vie kunnon voilla ja sokerilla varustetuista kekseistä! Pahimpaan napostelun nälkään toimivat kyllä :)

Alkuperäinen resepti: Fast

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesäresepti: hampurilaiset

Kesä on grillailun aikaa! Itse en niinkään fanita makkaraa, mutta kaikkea muuta tulee kyllä grillailtua. Älkää luulko kuitenkaan liikoja, reseptikirjo on hyvin yksipuolinen kuitenkin! Mutta terveellistä ja hyvää saa jo grillailemalla esimerkiksi ananasta ja maissia ja kanapihvejä! Joka tapauksessa ne maistuvat paremmalta kuin sisällä pannulla paistaen.

Erikoistuimme viime kesänä hampurilaisten tekemiseen pihviprässin myötä. Kyllä, jauhelihapihvien tekemiseen tarvitaan oma prässinsä :D Hampurilaiset onkin kesällä erittäin hyvää grilliruokaa eikä loppunen lopuksi lainkaan niin epäterveellistä kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa.



Tarvitaan:

  • Jauhelihaa
  • Chorizo-makkaraa
  • Mausteita
  • Tomaattia
  • Sipulia
  • Sämpylä
  • (Cheddar-juustoa)

Corizo-makkara pilkotaan pieneksi ja heitetään jauhelihan sekaan kuten myös halutut mausteet, hieman pippuria ja hieman suolaa riittää tähän mainiosti. Suolaakaan ei välttämättä, koska makkara itsestää on suolaista vaikka sitä laitetaan aika vähän (oman maun mukaan). Muotoile sitten jauhelihasta pihvit. Mitään kanamunia, korppujauhoja tai muuta ei tarvita, pihvit pysyy kyllä kasassa.

Sitten vain pihvit grillille! Mukaan reunalle sämpylät lämpiämään ja viipaloidut tomaatit ja sipulit myös. Kun pihvit ovat kypsiä voi päälle laittaa halutessaan cheddar-juuston viipaleen menettäen hieman annoksen terveellisyyttä.

Sitten hampurilainen kasaan! Tomaattiviipaleet ja sipulit väliin ja jos haluaa, jotain kastiketta myös. Itse käytin jotain BBQ-kastiketta, merkkiä en taasen muista... Ei myöskään se terveellisin vaihtoehto, mutta tilkka makua antamaan!

Hampparit olivat erittäin hyvä ruoka rankan treenin jälkeen. Todellakin ansaitsin omani! Lopputulos ei näytä ihan niin terveelliseltä kun juusto valuu pitkin reunoja, mutta kun sen jätätte pois, hyvä tulee :) Itselleni iski heikko hetki, vaikka juusto onkin vain kaksi siivua :D

Seuraavaksi testaukseen erilaiset kasvisnyytit!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Wokki ideoita!

Erilaiset wokit ovat loistava ruoka, mikä on helposti terveellinen mutta samalla maukas ateria. Halvoilla raaka-aineilla saa paljon aikaiseksi ja hieman mausteita vaihtelemalla voi ruoka maistua hyvinkin erilaiselta kuin viimeksi. Kaiken lisäksi kokkaaminen on nopeaa!

Yleensä itse tekemäni wokki sisältää seuraavaa: kanaa, wokki-vihanneksi (koska olen liian laiska laittamaan tuoreita), riisiä tai nuudeleita, jokin valmis maustekastike tai sojaa, kanamuna mikä tekee wokista kivan kiinteää kun rikottu kananmuna kypsyy sinne mukaan.

Ei siis mitään ihmeellistä. Kanan voi vaihtaa välillä lihaan tai katkarapuihin, molemmat toimii erinomaisesti! Itse olen tykästynyt myös riisi-nuudeleiden käyttöön, sopivat wokkiin hyvin! Muuten vähän mauttomia ovatkin.

Törmäsin tänään Facebookissa erittäin hyvään Fitnessgurun reseptivideoon, missä valmistivat ihanan näköisen wokin! Tuota pitääkin heti kokeilla!



Jos video ei näy (en aina luota miten linkitys Facebookin videoihin toimii) niin täältä pääsee suoraan Fb:ssä olevaan videoon.

Olen jo muutankin täysin ihastunut Fitnessguruun vaikka en ole sieltä koskaan mitään tilannut. Surkeasta ruotsinkielentaidostani huolimatta olen onnistunut valitsemaan heidän sivuiltaan monia tuotteita, mitkä tilaan välittömästi kun ensimmäinen palkkani tulee tilille. Tämän opiskelijaköyhyyteni keskellä on hyllystäni päässyt loppumaan palautusjuomjauheet, hera-proteiini vetelee viimeisiään ja kaipaan todellakin myös treenin aikana juotavaa treenijuomaa! Kesätyörahat taitaa siis löytää paikkansa aika nopeasti :)

Taitaa olla täällä ainakin huomenna wokkia ruuaksi :) Terveellistä viikkoa kaikille!