maanantai 31. joulukuuta 2012

Lupaus uudeksi vuodeksi

Vuoden vaihtumisessa on se hieno asia, että voi hyvin mielin aloittaa alusta. Se on se aika kun voi miettiä mitä oikeasti tulevalta vuodeltaa haluaa ja alkaa tekemään jotain uutta saavuttaakseen tavoitteensa ja unelmansa.

Uudenvuodenlupauksilla on paha tapa vain jäädä lupauksiksi. Jälleen tulevana vuonna varmasti monet lupaavat aloittaa terveellisen elämän, laihtua tai kiinteytyä. Ja monet myös aloittavat projektinsa täynnä intoa, mutta valitettavan usein se jää muutaman kuukauden kuluttua. Onko syynä sitten motivaation puuttuminen, liiat vastoinkäymiset vai pettymys muutosten hitauteen? Varmasti syitä on monia. Itselläkin nämä projektit ovat jääneet kerta toisensa jälkeen vaikka olen kuinka yrittänyt luvata ja pitää lupaukseni. Minulla ei ole ollut tahtoa jatkaa, koska en ole oikeasti tiennyt miten saavuttaisin unelmieni vartalon ja tavoitteet ovat olleet hämärät. Se ei ole tullut koskaan elämäntavaksi, vaan laihtuminen ja kuntoilu on ollut pakkopullaa. Nyt vihdoin tuntuu että asiat ovat toisin.




Vuoden vaihtuminen on hyvä aika aloittaa, mutta lupaukseen kannattaa laittaa hieman aikaa ja miettiä mihin olen oikeasti ryhtymässä. Kannattaa miettiä miten toteutan lupaukseni ja motivoitua kunnolla, ettei uusi liikuntaharrastus tai kuntoilu jää heti alkuun.

Oma lupaukseni uudeksi vuodeksi on jatkaa omaa projektiani uudella innolla ja tarmolla! Haluan olla kesäkunnossa kun pääsee vihdoin rannalle ottamaan aurinkoa. Lupaan syödä ruokaohjeideni mukaisesti ja treenata salilla vähintään neljä kertaa viikossa. Tämän lisäksi lupaan käydä kendo-harjoituksissa ja huoltaa kehoani venyttelemällä ahkerasti. Lupaan syödä terveellisesti ja monipuolisesti.

Lupaan saavuttaa tavoitteeni!


perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulu on ohi, nyt on aikaa rentoutua!

Joulu on nyt vietetty ja varmasti muutama kinkkukilokin saattoi tarttua matkaan. Samoin joulutorttuja tuli taas syötyä monen monta ylinmääräistä! Ehkä pitäisi noudattaa ruokavaliota ahkerammin niin ei tekisi niin mieli näinkään jouluna vetää liikoja övereitä. Vaikka aika maltillisesti söinkin.

Jouluinen koiramme Minni
Joulu mielletään rauhalliseksi ajaksi, jolloin saamme hengähtää ja olla läheisten kanssa. Aina asiat eivät kuitenkaan niin mene, vaan joulu aiheuttaa ylinmääräistä stressiä, paniikkia ja touhaamista. Häsätään liiaksi ja stressataan lahjoista, ruuasta ja kodin siisteydestä. Ruokaa tehdään kuin viimeistä päivää ja kaupat on ammuttu täyteen stressaantuneita shoppailijoita.

Itselle riittäisi rauhallisempikin joulun vietto. Tuntui että kaikilla oli pyhienkin aikana kiire johonkin: kyläilemään sukulaisille, pois kyläilemästä että pääsee kotiin, kauppaan, lenkkeilyttämään koiraa, tekemään ruokaa... Ja mitä kaikkea vielä.

Hengähtäminen jäi vähälle, ja loppujen lopuksi turhaan. Vähempi ruoka olisi riittänyt ja ei kukaan kuitenkaan niiden kaappien siisteyttä tarkistanut. Tämän takia tuntuikin että olin joulun jälkeen niin stressantunut että oli pakko päästä omaan kämppääni sohvalle makaamaan ja vain olemaan. Muu perheeni ei ole selvästikään omannut tätä Hakuna Matata -elämänasennetta! Mitäs laittoivat minut pienenä katselemaan Timon ja Pumbaa -piirrettyjä, eivätkä liittyneet seuraan.

Mutta eipä siinä, on joulussa puolensa, ja odotan sitä aikaa joka vuosi. Jouluvalot ovat mahtavia, en malttaisi ottaa niitä lainkaan pois kevään lähestyessä. Myös jouluruoka hyvää ja siinä ajassa on vain jotain tunnelmallista! Ja kaikki ne perinteet :) Ensi vuonna vain hieman rauhallisemmin kiitos!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua!

Taas on vuosi vierähtänyt melkein lopuilleen ja on joulu! Vuodet vaan menevät niin nopeasti ja tämäkin juhlapyhä tuli taas yllättävän nopeasti.

Joulu on rauhoittumisen aikaa, joten olen antanut ruokailujenkin vähän mennä. Ehkä hieman vahingossa tosin... Ei kuitenkaan pidä suotta kieltäytyä kaikista jouluherkuista, koska niitä tulee syötyä vain kerran vuodessa. Ja kunnon syöminen välillä antaa motivaatiota käydä salilla ahkerasti! Joulun välipäivät menevätkin hyvin kuntoillen, kun ei tarvitse mitään muuta tehdä. Ja saa purettua sitä energiaa mitä kinkun syöminen ja loikoilu saa aikaan! Vai jaksaako joku tosiaan vain olla koko joulun?

Joulu on aina mukavaa aikaa kun se on täynnä perinteitä. Jouluruokailu isovanhempien luona, haudoilla käyminen, lahjojen avaaminen illalla ja yhdessä oleminen.

Mutta nyt joulun viettoon! Hyvää ja rauhallista joulua kaikille :)



lauantai 15. joulukuuta 2012

Operaatio punnerrus

Saattaa olla että olen katsonut viime aikoina liikaa dokumentteja armeijan erikoisjoukoista, mutta siitä innostuneena olen nyt päättänyt alkaa punnertamaan! Tavoite ei ole niinkään yläkropan vahvistaminen, vaan se on mukava sivutuote tähän projektiin. Haluan vain pystyä punnertamaan kunnolla, koska se on mielestäni hienoa! Ei asioihin aina tarvita järkevää syytä :D

Punnertaminen kehittää rintalihaksien lisäksi tehokkaasti koko ylävartaloa ja tämä ohjelma mitä ajattelin alkaa tekemään kehittää myös lihaskestävyyttä. Tarkoituksena on kuuden viikon ohjelman avulla loppujen lopuksi pystyä tekemään 100 puhdasta punnerrusta lähtötasosta riippumatta. Oma lähtötasoni taitaa olla noin 10 punnerrusta ennen kuin tauko on pidettävä.

Kuva: weheartit.com

Tietenkään punnertaminen ei ole mikään mittari sille missä kunnossa ihminen on, mutta onhan se hienoa sanoa että pystyn tekemään sata punnerrusta! Siinä on jo sitä jotain. Kiehtovinta näiden armeija dokkareiden katsomisessa oli se miten joukkoihin pykivien täytyy osoittaa kestävyytensä ja taitonsa lisäksi oma motivaatio ja tahto, että haluaa oikeasti kuulua erikoisjoukkoihin. Ja niistä on saanut uusia ideoita treeneihin!

Juuri oman mielen ja tahdon lujuutta minun pitää kehittää jos haluan saada enemmän ja parempia tuloksia. Luovuttaminen on liian helppoa siinä vaiheessa kun hieman väsyttää ja sattuu, vaikka oikeasti pääsisi paljon pidemmälle. Mieli on niin paljon heikompi kuin oma kroppa, vaikka muuta saatammekin ajatella. Ja ehkä tämä projekti auttaa kehittämään näitä taitoja. Niin ainakin toivon. Katsotaan miten käy.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Superdieetin yhteenveto

Harmittaa ja ärsyttää etten ole kirjoittanut miten superdieettini oikeastaan päättyi. Enkä ole sen lopulta mitään mittojakaan ottanut, koska en ole ehtinyt / jaksanut / viitsinyt. Eli yleensä haluaisin tehdä mittaukset aamulla, mutta on pitänyt niin kiirettä etten ole ehtinyt. Viikonloppuna olen nukkunut pitkään enkä ole jaksanut. Iltaisin en ole yksinkertaisesti viitsinyt. Tai muistanut. Ja sitten siitä onkin mennyt jo pari viikkoa eikä mitat ole mitenkään enää ajankohtaisia.


Painoa olen kuitenkin seurannut. Oman vaakani mukaan kiloja lähti noin 4, mikä oli aika tarkkaan tavoitteeni. En tiedä kuitenkaan luotanko enää vaakaani, se saattaa heitellä nykyisin + - pari kiloa, mitä en usko muutamassa päivässä tapahtuvan. En siis luottaisi kiloihinkaan.

Mutta omat mietteet ja fiilikset voin kertoa. Eli jotain edes.

Loppujen lopuksi oma mieleni oli paljon heikompi kun olisi pitänyt ja sorruin välillä vähän liikaa ja se vaikutti tuloksiin. Kuitenkin yritin noudattaa ruokaohjeita oikein ja ne olivat myös hyvät. Syödä sai ihan riittävästi ja keksein paljon hyviä ruokia niistä vähistä aineksista mitä oli tarjolla. Olo oli hyvä. Itseä kuitenkin pänni ainaiset vihreät vihannekset, ja kuuden viikon jälkeen olinkin erittäin tyytyväinen että sain syödä tomaattia! Niin sitä voi olla pienistä asioista onnellinen :D

Treenit superdieetillä olivat erittäin tehokkaita, mutta eivät yhtään omaan makuuni, en tykännyt tehdä niitä muutamaa viikkoa kauemmin, joten vaihdoin omaan kuntosaliohjelmaani. Superdieetin ohjelma kun koostui kuntopiiri tyylisestä harjoittelusta, missä toistoja oli aina noin 20 kappaletta ja siirryttiin seuraavaan liikkeeseen suoraan. Ainakin jotain opein, tuollainen ei sovi minulle, vaan haluan tehdä mielummin vähän toistoja isoilla painoilla. Mutta myönnän, treeni oli erittäin tehokas! Kotitreeniä teen silti edelleen, koska siitä pidän. Ja se tuntuu vaikka ei painoja tarvitakkaan!


Näin lyhkäisten kommenttien saattelemana yhteenveto: superdieetti on jokaisen euronsa arvoinen ja oikeasti tehokas kuusi viikkoinen jos siihen panostaa. Ja siihen kannattaakin. Foorumin tuki on aivan mahtava ja kerrankin saa kysellä koko ajan! Tosin henkilökuntaa siinä päässä voisi opettaa vastaamaan hieman paremmin ja laajemmin... Mutta ohjelmalla tulee varmasti tuloksia, lopulta siis voin suositella :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hieman tehokkaampi lenkki

Talvi on todellakin tullut. Onneksi ne suurimmat pakkaset lauhtuivat ja nyt ulos sentään uskaltaa mennä lenkille. Tänään päätin lähteä lenkille vielä valosaan aikaan, mutta kuinkas kävikään, pimeys yllätti jälleen kerran. Yleensä en edes pimeellä uskalla lähteä lenkille yksin, niin jänishousu kun olen, mutta nyt karaistin mieleni, aamun olin kuitenkin vain maannut ja tehnyt erinäisiä projekteja kuntoon.

Vakio lenkkipolkuni varrella on muutaman vuoden aikana tullut kahteen kohtaan myös lihaskuntolaitteita. Ei niillä suuresti habaa kasvateta, mutta ne tuovat erittäin mukavan lisän lenkkeilyyn. Ensimmäiset kuntoilulaitteet löytyvät heti asuintaloni vierestä ja seuraavat noin kilometrin päästä. Ja yleensä myös nämä kuntoilulaitteet kuuluvat osaksi lenkkiäni.

En ole mikään super tehokas lenkkeilijä. Mielestäni se on erittäin tylsää, ainakin jos yksin joutuu kävelemään. Ryhti lösähtää eikä jaksa edes niin rivakkaan kävellä. Juuri siihen nämä hieman lihaksia aktivoivat laitteet ovat parhaita! Kun tekee hieman jalkaprässiä, käsilihaksia, soutuliikettä ja pohkeita, jatkuu lenkki paljon ryhdikkäämmin. Ihan kun olisi saanut jostain lisää voimaa ja energiaa.

Lenkin lopuksi tykkään tehdä taloni vieressä olevilla laitteilla vielä hieman vatsalihaksia. Nämä laitteet on käsittääkseni suunnattu alueen seniori asukkaille, mutta en ihan käsitä, miten he jalkojen noston jaksavat tehdä kun itsellenikin se tuottaa vielä vaikeuksia! Mutta mielestäni on erittäin hienoa että tällaisia laitteita tänne on tullut, ja niillä on oikeasti käyttäjiä. Muutamakin toisto lenkin jälkeen ja sen aikana vaikuttaa oikeasti, vaikka ei ehkä fyysisesti niin henkisesti. Ja pienikin liikunta on aina hyväksi.