sunnuntai 28. lokakuuta 2012

My week on Instagram

Olen jäänyt viime aikoina ihan koukkuun Instagramin käyttöön ja iphone raukkani joutuu maksamaan siitä kovan hinnan alituisella akun tyhjenemisellä. Päätin nyt jakaa instagrami kuviani siitä, miltä tämä viikko on sen mukaan näyttänyt.

1. Lähes joka aamuinen aamupalani: maitrahkaa, mehikeittoa, marjoja ja vehnälesettä.
2. Kiinankaali-tortilla, mihin laitoin paljon kasviksia riisin ja jauhelihan kaveriksi. Erittäin täyttävää!
3. Alkuviikosta olin moikkaamassa koiraani Minniä, kuka asustaa vanhempieni luona. Pikkunen oli käynyt suihkussa edellisenä päivänä, mutta harjaus oli jäänyt vähän vaiheeseen. Hassulla on niin pörrönen turkki :)
4. Keskiviikon aikainen asakeiko! Eli kendo harjoitukset heti aamusti. Mikään ei anna samanlaista potkua päivään.

1. Normaali iltalenkkini mussun kanssa. 
2. Tuli leivottua sämpylöitä vaikka ne ei dieetiini kuulu. Itse tehdyt sämpylät ovat vaan niin hyviä!
4. Tämän talven ensimmäinen lumi oli satanut perjantaina! Aamulenkillä oli jokseenkin liukasta.

1. Vierailulla mummulassa. Siellä on aina esillä kivoja hänen itse tekemiään koristeita.
2. Mummuni ei taida ihan ymmärtää mitä dieettini sisältää, mutta perunaletut on vain niin hyviä etten voi vastustaa!
3. Lauantaina viikon ainoa jumppa, CXWorx. Kyytiä vatsalihaksille!
4. Iltapalana kananmunanvalkuaisia vehnäleseellä, valkosipulilla ja chilillä. Vähän makua elämään.

torstai 25. lokakuuta 2012

Päivän resepti: Kanaa salsakastikkeella

Kana voi olla loppujen lopuksi aika tylsää ruokaa, ainakin omasta mielestäni. Ainakin kun sitä syö usein. Ja itse olen huomannut, että tulen helpommin täyteen kun ruuassa on makua ja mausteita! En tiedä mistä tämä johtuu, mutta pelkät kasvikset, kanan tai kalan pala ja riisi ei saa masuani täyteen.


Tänään sitten bongasin vanhasta Muscle and Fitness Hers -lehdestä tämän reseptin ja päätimme kokeilla sitä heti. Pidän tosi paljon tex mex -ruuasta, joten uskoin tämän olevan makuuni. Ja makua siinä oli, kun valitsi tulisen salsa-kastikkeen! Ehkä vähän liikaakin :D Mutta maha tuli täyteen tosiaan. 


Ravintoarvot annosta kohden

Energia: 370 kcal ¤ Proteiinia: 32 g ¤ Rasvaa: 2 g ¤ Hiilihydraatteja: 2 g

Ja tekeminen ei tämän helpommaksi voi mennä! Tarvitset vain kanaa, fileepihveinä, tai miten haluat ja tacomaustetta sekä salsakastiketta.


Ensin kanat pyöritellään tacomausteessa, minkä jälkeen niitä paistetaan pannulla ihan hetki, niin että pinta kypsyy. Tämän jälkeen laita kanat uunivuokaan, mihin laitat salsakastikkeen ja laita vuoka uunii 175-asteeseen. Kypsennä noin 20 minuuttia, riippuen onko kyseessä ohuemmat vai paksummat pihvit vai suikaleet. Jos haluat, voit puolessa välissä kypsentämistä laittaa päälle hieman juustoa, esimerkiksi cheddaria.

Ja siinä se! Itse tuli otettua kaveriksi riisiä sekä raejuustoa. Tietenkin olisi pitänyt olla myös paljon vihanneksia, mutta oikeasti minä unohdin ne! 

Erittäin helppo, halpa ja maittava ruoka. Salsaa ei kuitenkaan kannata laittaa mukaan ihan liikoja. Riittää, että kastiketta on kanojen päällä. Itse tuli laitettua liikaa, ja se meni kyllä hukkaan ja kanat uivat kastikkeessa liikaa. Mutta jää kyllä jatkossakin ruokailuihini tämä resepti :)

Ravintoarvot alkuperäisestä reseptistä

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tästä alkoi superdieetti

Vaikka on vasta kuun puoliväli, päätin ottaa ylös mitat ja painon. Nämä on alkulukemia mistä lähden timmiytymään superdieetin aikana. Pitää saada jotain vertailukohtaa, jotta näen oliko rahoille vastinetta.

Viikonloppuna tutustuin treenivideoihin tarkemmin ja treenit näyttävät tosiaan hyvin erilaisilta mitä olen nyt tehnyt. Ei liikkeet sinänsä, mutta se rytmi millä tehdään ja toistojen määrät. Ja näin viikon testauksen jälkeen voin sanoa, että tuntuu kyllä! Ainakin reisissä ja takapuolessa.

Ensimmäisen treenin tein maanantaina kuntosalilla. Ohjelmaanhan kuuluu kolme harjoitusta, mistä yksi on kotitreeni, yksi kuntosalilla tehtävä ja yksi sellainen minkä voit tehdä joko kotona tai salilla. Niistä saa valita mitä tekee, kunhan neljä treenikertaa tulee viikossa. Tämän lisäksi aamulenkkejä.

Lähtötilanne tähän kuuden viikon ohjelmaan on seuraavanlainen. Viimeiseen lokerikkoon täyttyy siis superdieetin aikana menetetyt sentit :)



Kuun vaihteessa taas normaali tilanneseuranta, missä sitten näkee luvut kaikenkaikkiaan, ja kuinka paljon niissä on superdieetin aikaansaannosta.



torstai 18. lokakuuta 2012

Jääkaapin aarteet

Ensimmäinen viikko superdieettiä on jo mennyt yli puolen välin. Olen päättänyt käydä viikonloppuisin kaupassa, jolloin täytän jääkaapin ja suunnittelen viikon eväät. Tämä lähinnä siksi että viikot ovat liian kiireisiä, enkä jaksa stressata ruuasta.

Tässä esimerkiksi miltä jääkaappini näytti tällä viikolla.


Vähän kirpaisi kun kaiken osti kerralla... Hintaa kauppareissulle kun tuli yli 40€. Okei, ei kuulosta paljolta kun kyseessä on kuitenkin viikon ruuat, mutta opiskelijan lompakossa se on paljon. Mutta jos nyt ei tuhlaisi paljoakaan muuhun, voisi kerran viikossa kauppareissuun olla varaa :) Onneksi hyllystäni löytyy kaikki treenijuomajauheet, mihin rahaa olisi kulunut paljon enemmän, koska niitä suositellaan tämän kuuden viikon ajan käytettävän.

Ennen viikonloppua tulee ilmeisesti uudet ruokaohjeet tulevalle viikolle ja viikonloppuna saa taas suunnitella seuraavan viikon ruokailut. Jännää sinänsä! :D Tai sitten innostun vaan vähän helpolla.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Valmiina Nälkäpeliin?

Huomenna se alkaa. Sitä varten olen tässä treenannut lähes koko viikon ja oikeastaan koko tämän viikonlopun. Lähinnä syömällä. Olen ahminut ruokaa hyvällä omatunnolla täyttäen varastoja, jotta jaksan kamppailla seuraavat kuusi viikkoa. Nyt alkaa meinaan superdieetti!

Ja kyllä, olen lukenut tässä juuri ensimmäistä osaa Nälkäpelistä. En tiedä, mutta itselle tuli heti mieleen se, kun ottelijat ovat junassa matkalla kohti pääkaupunkia ja heille tarjoillaan kaikkia herkkuja, mitä eivät koskaan ennen ole saaneet syödä. Olen kieltänyt itseltäni aika tehokkaasti esimerkiksi suklaan viime kuukausina, mutta perjantaina töissä söin jälkiruuaksi kaksi Fazerin pientä suklaapatukkaa. Olen sallinut nämä itselleni ilman mitään tunnon tuskia, koska olen ajatellut että seuraavaan kuuteen viikkoon en halua pahemmin ohjelmasta hellittää.

Eilen tein pirtelöä ja samalla meni kokonainen Fazerin sininen suklaalevy. Sitä kadun, olo oli meinaan juuri sen mukainen! Ennen kestin kyllä tuon määrän suklaata ja pirtelöä ilman mitään ongelmia. Olen varmaan tullut vanhaksi...

Mutta kuitenkin, halusin nyt sunnuntaina, viimeisenä vapaan ruokailun iltana, suunnata Amarillon suurien annoston äärelle! Amarollo on herkkä kohtani, himoitsen sitä ruokaa vähän väliä. Vähän turhan isoja annoksia joskus, mutta ah, niin maittavaa!

Ei edes isoin annos, ja silti en jaksanut läheskään loppuun asti.... :(

Ei sillä, ohjelmaan kuuluu myös niitä päiviä kun saa syödä hieman vapaammin. Ainakin minun ohjelmaani! Sunnuntaisin otan rennommin. Mutta tuskin se tarkoittaa että saan mättää muutaman suklaalevyn ja kunnon Big Burgerin?

Mutta nyt on saatu suklaan ja Amarillon himot pois järjestelmästä ja voin keskittyä terveellisempään ruokavalioon. Peukut pystyyn että toimii :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Superdieetillä

Minun terveelliset rutiinit ovat alkaneet lipsumaan... Kun olin sen muutaman viikon kipeenä, oli tosi vaikea palata tarkempaan ruokailuun. Kyllä siinä onnistuin mutta nyt huijaaminen silloin tällöin on paljon helpompaa. Ja se harmittaa.

Tästä syystä ilmoitan ylpeänä että ilmoittauduin Fitfarmin superdieetille!


En nyt sanoisi että minulla on niin paljoa rasvaa pudotettavana, lähinnä haluan panostaa kunnon treeniin ja ruokavalioon. Ja kun jostain blogista, en vaan millään muista mistä, luin erään tosi hennonkin tytön osallistuneen tähän, niin päätin että kyllä minäkin voin. Ja kuuden viikon jälkeen hänellä näkyi vatsalihakset! Joten sukulaisten ei tarvitse huolestya, en ole laihduttamassa itseäni sairaalloisesti. Ymmärrän pitää järjen päässä.

Olisin halunnut osallistua tähän tempaukseen jo toukokuussa kun se edellisen kerran alkoi, mutta jostain syystä en vain ilmoittautunut. Kuitenkin olen kuullut niin paljon hyvää että päätin uhrata tämän pienen summan omaan kroppaani. Mielestäni hinta ei ole paha, se kuitenkin sisältää kuuden viikon treenit ja ruokavaliot! Sama hinta kuntosalin personal treinerin kautta olisi omien laskujen mukaan enemmän.

Kuuden viikon ohjelma alkaa virallisesti 15. päivä, mutta ensimmäiset ruokavaliot ja treenit on tullut näkyviin nyt muutamaa päivää ennen. En usko tästä tulevan tuskallisen vaikeaa, olen kuitenkin vähän saman kaltaista ruokavaliota noudattanut jo kesän alusta lähtien. Tosin nyt ruokaa tuntuu olevan paljon enemmän! Toivon vain treenin olevan monipuolisempaa ja kaiken tämän tehoavan minuun kunnolla. Ainakin ohjelma on hyvin erilainen, joten toivoa on.

Tuloksia siis nähdään kuuden viikon kuluttua :)

tiistai 9. lokakuuta 2012

Onko terveydellä hintaa?

Joku ilta lueskelin miähelleni kookosöljyn terveysvaikutuksista netistä. Itse käytän kyseistä öljyä ja harmittelin että se on niin kallista. En ole ihan varma millä asenteella tämä lausahdus tuli, mutta minulta kysyttiin että onko terveydellä hintaa? Nimenomaan, oletko valmis maksamaan siitä vähän enemmän, että saat terveen kehon ja mielen?

Opiskelijalla ei aina ole varaa hifistellä ruualla ja vaikka käyn töissä opintojen lomassa, rahasta tuntuu silti olevan pulaa. Palkasta menee vuokra, sähkö, kuntosalin jäsenyys, bensa maksaa älyttömästi ja joskus sitä haluaa uusia vaatteita ja kenkiä. Niin tytöt tekee. Sitten rahaa siihen ruokaan ei jääkkään niin paljoa ja varsinkin loppukuusta pitää alkaa miettimään mitä sitä ostaisi että pärjään vielä viikon.

Olen kuitenkin viime aikoina pohtinut enemmän ruokani alkuperää ja hurahtanut yhä enemmän luontaistuotekauppojen valikoimiin. Viimeksi ostin muutamia aineksia välipalapatukoihin, hinta yhteensä 35 euroa. Auts, se on jo yli puolet kuntosalin jäsenyydestä ja sillä saisi melkein kuukauden ruuat koululta!

Pitääkö jostain kuitenkin luopua saavuttaakseen jotain parempaa? Jos uhraan yhtenä kuukautena vaateostokset, saan ostettua kaappiin lisää kookosöljyä ja maca-jauhetta? Saan ostettua kotimaisia kasviksia ja lohta, mikä on monesti opiskeluaikanani ollut liian kallista herkkua.

Jos nyt uhraan enemmän rahaa kunnolliseen ruokaan ja kuntosalijäsenyyteen, voin kiittää siitä myöhemmin koska olen vuosienkin päästä terve ja hyvinvoiva.

Kuva: we heart it

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pronssia

Lauantaina pääsin kisaamaan muutaman vuoden tauon jälkeen kendon kyu-cupissa. Nämä kilpailut ovat siis alemman vyöarvon omaavien mittelöt ja taisi olla viimeinen kerta kun niihin pääsen mukaan. Sitten on aika siirtyä isommille apajille. Pitkästä aikaa meitä lähti omasta seurasta kunnolla porukkaa ja jokainen sai mitaleita tai kunniamainintoja kotiin vietäväksi, siis hyvä me!

Itse osallistuin omasta tahdosta vain joukkuekilpailuun, muut saivat mitellä myös yksilöissä. Mutta olen hyvin tyytyväinen että pitkästä aikaa kilpailuihin tuli taas lähdettyä! Minulle on kyllä sanottu että tässä lajissa kilpaileminen ei ole vahvuuksiani, koska olen liian kiltti, enemmän kissanpentu kuin leijona mikä minun pitäisi olla pärjätäkseni. Mutta jostain syystä olen aina kisoista tykännyt, koska se tunne kun menet kentälle on jotain ihan omaa luokkaansa: adrenaliini tasot nousevat, sydän hakkaa ja jotenkin se kaikki muu jää tekemisen ulkopuolelle. Ja kun onnistuu, on tunne mitä mahtavin!


Ja pakko myöntää, kuntosalitreenistä on oikeasti ollut hyötyä myös kendoon! Ja tämän olen kuullut ulkopuoliselta harrastajalta, ei vain oma mielipiteeni. Kerran keskustelin erään lajin harrastajan kanssa, ja hänen mielipiteensä oli etteivät naiset tarvitse kendon lisäksi mitään oheisliikuntaa tai punttitreeniä. Olen täysin eri mieltä. Kun juoksin enemmän, sain myös kendoharjoituksissa enemmän jalkoihin tehoja. Nyt kun olen käynyt salilla enemmän, on vartaloni paljon voimakkaampi ja se näkyy lyöntien jämäkkyytenä ja saan koko tekemiseen enemmän voimaa ja nopeutta.

Kun kisapäivänä yleisesti katselin naisten tekemistä ja olemusta, huomaa etteivät he millekään oheisharjoitukselle aikaansa uhraa. Kendo ei täällä mielletä urheiluksi, mikä vaatisi lajien omien harjoituksien lisäksi jotain muutakin. Ja koska me kilpailemme ja harjoittelemme miesten kanssa samoissa sarjoissa täällä Suomessa, se on meille tappioksi. Miehet ovat kuitenkin lähes aina fyysiesti vahvempia ja nopeampia. Naisten lyönnit ovat heikkoja eikä niistä tällöin saa pistettä, koska käsissä ei riitä voimaa tarpeeksi heilutella kolmen minuutin ajan alle puoli kiloista miekkaa. Ja ratkaisu tähän olisi helppo: nostele painoja.

Kendon MM-kilpailut 2012, Novara, Italia

Tämän eron huomasi helpolla myös kendon MM-kisoissa, mitä olin katselemassa toukokuussa Italiassa. Ne maat, mitkä pärjäsivät tekevät lajin eteen niin paljon enemmän kuin muut. He ovat fyysisesti vahvoja ja he suhtautuvat tähän lajiin kuin mihin tahansa urheiluun. Heillä on lajin harjoitusten lisäksi ohjelmat kuntosalille, juoksulenkkejä, ruokaohjelmat ja he myös noudattavat niitä. Jos haluaa pärjätä tässä lajissa Suomea pidemmälle, olisi heistä otettava mallia.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

#OMGOctober Workout

En tiedä miten ennen vanhaa pärjättiin ilman internetiä, sosiaalista mediaa ja niitä ihania ihmisiä mitä löytyy sieltä. Kuntoilun tarvi varmasti olla tosi tylsää ja yksitoikkoista jos omasta yhteisöstä ei löytynyt sellaisia henkilöitä mitä on nykyään netti pullollaan.

Löysin eilen illalla Instagramin kautta lokakuun treenikalenterin, minkä sai Blogilates sivujen kautta. Jos ette ole ennen törmänneet tähän henkilöön, nyt kannattaa! Vaikka en itse olekaan mikään pilates ihminen, hänen treeneistään saa hyviä ideoita ja mielestäni aivan loistavia reseptejä keittiöön.

Treenikalenterin saa kätevästi tilaamalla uutiskirjeen, minkä mukana tulee koodi kalenteriin.

Mielestäni parasta tällaisissa tempauksissa, kuten lokakuun treenikalenteri on yhteisöllisyys. Vaikka omasta piiristä ei löytyisi niitä ihmisiä ketkä innostuvat tästä värikkäästä kalenterista kuten minä, maailmalla heitä on vaikka kuinka! Ja jokaiseen sunnuntaihin kuuluu tavalla tai toisella lähettää kuvia esimerkiksi aamiaisestaan kalenterin tekijälle. Ei hän varmasti niitä kaikkia edes katso, mutta hauskaa silti! Tuntuu että on lähempänä niitä ihmisiä, ketä ei muuten ehkä koskaan tuntisikaan.

Jos olisin oikein reipas, ottaisin nämä treenit aamukuntoiluun. Aamulla olisi helpoin treenata kotona ennen töitä ja koulua, kun aikaa ei mene salille ajamiseen. Katsotaan miten käy, lokakuun puolessa välissä tulee kuitenkin muualta omat kunto-ohjelmat, niin tämä voi jäädä vähemmälle.

Jos haluatte lokakuun treenikalenterin, menkää sivuille http://www.blogilates.com/ ja tilatkaa uutiskirje sivun oikeasta reunasta. Helppoa ja hauskaa :)