Lenkkipolulle!

Kevät on tehnyt tuloaan hurjaa vauhtia ja en voisi olla enempää iloinen siitä! Olen viimeiseen asti kesäihminen ja kesän lähestyminen saa minuun enemmän virtaa. Talvi kun on kylmää, märkää, pimeetä ja niin edelleen... Tietysti siinäkin vuodenajassa on hyvät puolensa, mutta monen kuukauden talven jälkeen ne alkavat unohtua ja kaipaa vain kesää!

Talven väistyessä on sekin hyvä puoli että lenkkipoluille suuntaaminen on paljon helpompaa. Talvella pitää miettiä tarkkaan mitä pukee päälleen ja silti tulee joko kylmä tai liian kuuma. Nyt tarvii enää heittää juoksuhousut jalkaan ja asiaan kuuluva takki niin melkein tarkenee! Kaiken lisäksi ne lenkkipolut on kuivia eikä tarvi pelätä liukastuvansa joka toisella askeleella.

Olen tänä vuonna ihan yllättänyt itsenikin muutamalla lenkillä, olen meninaan ihan juossut! Olen muutamana kesänä kyllä juossut aktiivisesti, mutta en kovia yhtäjaksoisia matkoja ja aina se on jäänyt syksyyn. Suuri ihmetys olikin kuinka jaksoin juosta 10 minuuttia yhteen menoon, kävellä muutaman minuutin ja pinkaista taas vauhtiin ilman mitään ihmeempää juoksutaustaa :o Totesin kyllä että sillä kaikella muulla liikunnalla on varmasti ollut osuutensa. Lihakset on vahvistunut ja kestävyys noussut, kai se sitten juoksuunkin vaikuttaa?

En ole kuitenkaan koskaan erityisesti juoksusta nauttinut. Tämä ehkä siksi, ettei jalkani ole kendo-vammojen takia sitä pahemmin kestäneet ja ikuinen ihana akilles-ongelmani nostaa haloon noin puolen tunnin lenkkeilyn jälkeen. Huomionkipeä kun on.

Nyt olen kuitenkin ollut levon vuoksi suhteellisen vapaa näistä kivuista ja lähdinkin taas vaihtelun vuoksi juoksemaan lähipuistoon. Yllätin itseni jälleen jakamalla 45 minuutin lenkin kahteen juoksusessioon ja jaksoin loppuun asti! Rankkaa se oli, välillä teki mieli luovuttaa ja keksiä tekösyitä miksi pitäisi kävellä, mutta loppujen lopuksi, se tuli tehtyä!

Kyllä sitä kykenee odottamattomiin suorituksiin kun vaan viitsii yrittää! Rohkeasti siis eteenpäin :)

Sairastuvan epäterveellisyydet

Kevät alkaa lähestymään joten on aika saada flunssa. Tai nuha, mikä lieneekään. Ensin sen nappasi mieheni ja nyt minä vaikka vannoin ennenpää etten koskaan saa hänen tautejaan. En muistanut koputtaa puuta siinä vaiheessa. Nyt on siis menty yli viikko puolikkaalla teholla. Ja sattuihan se sopivasti näin pääsiäisen aikaan niin ei tarvi potea huonoa omatuntoa kun ei pääse kouluun tai töihin. Tunnollista!

Väitin itselleni että nyt kun sairastan, syön terveellisesti kasviksia ja lihaa ilman mitään suuria hiilari määriä. Eihän se toiminut päivääkään kun janosin suklaata, leipää ja muuta masuani kasvattavaa. Kun itselleni taudin sain täyteen vauhtiin ei siinä enää kiinnostanut terveellisesti syöminen kunhan jotain jaksoi kaapista hakea. Kipeenä haluaa myös lohduttaa itseään suklaalla ja turruttaa kurkkukivun jäätelöllä.

Nyt kun olo on parempi ja olen saanut ääneni takaisin ja kuumeen selätettyä on morkkis tästä pienoinen ja vingun kovasti jo lenkkipoluille. Eniten tällaisessa taudissa pännii se, että kunnolla liikuntaa ei pääse harrastamaan viikkoihin. Hengitystiet on täynnä limaa, mikä tukkii nenän ja kurkun heti kun haaveileekin lenkkeilystä ja salille ei yksinkertaisesti kehtaa mennä tartuttamaan muita yskäkohtauksillaan. Paree siis pysyä omissa oloissaan vielä toistaiseksi.

Kun viimeisestä salitreenistä on nyt tasan viikko aikaa, tunnen oloni erittäin veteläksi ja turpeaksi. Ihan kuin kaikki lihakset olisi lössähtäneet kun huomasivat etten pidä niistä enää huolta. Mutta kai se on ensin hoidettava itsensä kuntoon ettei saa mitään ikäviä jälkitauteja. Aina on kuitenkin haluttava sitä mitä ei saa ja kadehdinkin nyt jokaista lenkkeilijää ja kaipaan kovasti juoksemaan, mikä ei ole kuitenkaan millään tapaa lenmpiharrastukseni. Mutta juoksemaan olisi nyt päästävä! Ehkä loppuviikosta sitten? Ehkä nyt keskityn vihdoin taas siihen terveelliseen ruokaan irtokarkkien sijaan.

Kuva täältä