Yksinhuoltajana

Perjantaina sain pieneen ja ahtaaseen kämppääni toisen asukin, Minni nimeltään. Tämä karvainen pikku otus tuli viikoksi hoitooni, koska vanhemmat lähtivät lomailemaan. Pikku-Minnin mukana tuli ruokakupin lisäksi koppi ja pallo, mitä ilman se ei pärjää lainkaan. Koppi siksi, että tämä koirahan ei suostu olemaan sisäsiisti jos se yksin jätetään. Silloin alkaa kiukuttelu ja kosto, mikä esiintyy märkinä läntteinä pitkin taloa. Siksi siis koppi, sinne se laitetaan aina kun itse pitää jonnekkin lähteä. Toinen elintärkeä kapistus on pallo. Tosin se ei ole ihan niin hyödyllinen näin kaupungissa, missä Minniä ei pääse juoksuttamaan pitkin pihaa sitä heittelemällä, kämpässä juoksutilaa on vain muutama metri. Ilman sitä ei kuitenkaan suostuta olemaan, mikä on sinänsä hassua, koska pienenä pallo oli pelon kohde, ihmeellinen pyörivä tavara.


Pienen koiran yksinhuoltajana on kyllä rankkaa, vaikka kyse onkin vain ja ainoastaan viikosta. Nyt sitä on kulunut vain neljä päivää ja olen jo täysin uupunut ja valmis hermolomalle.
Ensinnäkin se haluaa herättää minut viimeistään kaheksalta. Hyvä nukkumaan kuin olen, nukun mielelläni yli kymmeneen. Mutta ei, kaheksalta on lähdettävä aamulenkille. Tänäkin aamuna silmät olivat vielä niin ristissä että vasta puolessä välissä puistoa huomasin jalassa olevan crocsit lenkkareiden sijaan. Aikaiset aamut ei siis ole minun juttuni.
Toiseksi koiraa ei oikeen voi jättää yksin kämppään. Täällähän ei lemmikkejä saisi olla, joten rikon sääntöjä. Ja Minnihän ei olemassaoloaan osaa salata, en halua edes tietää kuinka paljon haukkumista tapahtuu kun itse ulos lähden. Ja aina poden huonoa omaatuntoa kun se yksin jää, seurakoira kun on henkeen ja vereen. Joten oikeen mitään ekstraa ei voi tehdä, kuntosali käynnitkin minimiin. Tänä aikana en ole kaupassakaan käynyt, joten jääkaappi on aika tyhjän tuntuinen :D

Kyllähän tässä joitain hyviäkin puolia on. Lenkillä en muuten ole käynyt pitkään aikaan ihan siitä syystä, että en yksin lenkkeillä tykkää, se on sen verran tylsää kuitenkin. Nyt on pakko kävelemään mennä ainakin kolmesti päivässä ja seuraakin löytyy, vaikka ei ihan hirveen puheliasta. Kyllä se silti kuuntelee. Ja nyt on täytynyt aikasisin mennä nukkumaankin koska aikaisen aamun jälkeen ei ole päikkäreitä ehtinyt ottamaan. Jos tästä oma unirytmi lähtisi muokautumaan parempaan suuntaan. Ja tää vähän laannuttaa mun lemmikki-kuumettani. Tosin kissat käy hiekkalaatikolla ja on paljon itsenäisempii!

Kuitenkin olen oikeen tyytyväinen että koira haetaan pois täältä lauantaina, vaikka mä mun pienestä karvakasasta tykkäänkin. Kuitenkin sekin on tottunut maalla elämään ja kaupungissa oleilu on liian täynnä pelottavia pyöräilijöitä ja autoja ja paaaaljon hajuja. Sitten ehkä itsellekkin riittää taas aikaa vähän enemmän :)