Tarkoituksenani oli kirjoittaa treenaamisesta reissun päällä, mutta olen tahkonut tätä tekstiä jo usean päivän ajan enkä tunnu saavan mitään aikaiseksi. Ja totesin että kesällä jo kirjoitin samaisesta aiheesta otsikolla Lomailu liikuntaa! Päädyinkin siis laittamaan viikonlopusta ja sen terveellisestä puolesta vain muutaman kuva.
Kisapäivän välipala: Fast Protein Smoothie. Erittäin hyvää, joskin vähän hintavaa. Tulomatkalla tuli maistettua makua mango-appelsiini ja ei voi muuta kuin suositella. |
Hotellin kuntosali. Kooltaan pienempi kuin oma asuntoni, mutta viikonlopun aikana siellä sai kaksi hyvää treeniä vedettyä. Hieman vain mielikuvitusta niin hyvä tulee! |
Sunnuntaiaamun jalkatreeni ja uutukaiset Zeropoint kompressio säärystimet! Niistä juttua tulossa vielä :) Sukkasillaan mennään koska joku unohti ottaa autoon mukaan valmiiksi pakatun kassin missä kengät olivat. En myönnä mitään. |
En tiedä teistä, mutta minun mielestäni reissussa on hieno treenata! Innokkaana odotin että pääsen kokeilemaan hotellin kuntosalia, ei siksi että olisi pakko päästä treenaamaan, vaan koska se on erilaista! Vaihtelu virkistää, sanovat. Näin saa myös pidettyä reissussa jonkin moisen ryhdin elämässään eikä haittaa jos ajomatkalla napostelee karkin tai pari.
Eihän toki reissussa liikkumiseen kuntosalia tarvita, koska lenkkeillen pääsee hyvin tutustumaan uuteen kaupunkiin. Siihen ei tällä kertaa valitettavasti ollut aikaa. Nyt kuitenkin pääsi treenaamaan samalla kuin telkkarista tuli lauantai illan elokuvaa!
Tiesitkö, että Sportia-Cityn fb-sivuilla on toi sun kuvasi? En usko että ovat saaneet sulta lupaa.. Siellä on myös muiden kuvia ilman lupaa. Jos haluat lisätietoa kaupan omistajista, otan yhteyttä!
VastaaPoistaLinkki: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=558055427623833&set=pb.220966174666095.-2207520000.1393301577.&type=3&theater
Kiitos tiedosta! Eivät ole saaneet lupaa, eivätkä edes mainitse lähdettä kuvaan... Laitoin heille Facebookissa suoraan viestiä asiasta, katsotaan miten reagoivat.
Poista