Ainakin minulla on tavoite!

Ilmoittauduin jokunen viikko sitten mutajuoksuun. Kuten sitä käsittelevästä postauksesta kävi ilmi, en ole pahemmin tänä kesänä juossut. Muutamia satunnaisia lenkkejä siellä ja täällä ja vähän miten sattuu. Ilmoittauduin kuitenkin juoksuun koska halusin ryhdistäytyä ja alkaa juoksemaan. Ja koska uskon sen olevan äärimmäisen hauskaa, mikä taisi kuitenkin olla se pääpointti :)

Tämän päätöksen jälkeen olen kuitenkin vihdoin ja viimein ryhdistäytynyt juoksemisen suhteen ja tänään koin jotain mitä en ole ikänä ennen kokenut: nautein juoksemiseta! Olen aina ennen vain nauttinut siitä tunteesta että juoksin mutta nyt en olisi millään malttanut lopettaa. Sain vihdoinkin tunteen että tästä ehkä saattaa joskus tullakkin jotain!

Ensimmäistä kertaa tavoitteellisesti taisin alkaa juoksemaan toisen puoliskoni kanssa joskus kolmisen vuotta sitten. Edelleen minä olen vältellyt juoksulenkkejä kun taas hän juoksentelee kun pupu kymmenisen kilometrin lenkkejä. Oma juokseminen on aina tökännyt siihen, etten vaan ole nauttinut siitä vaikka tiedän erittäin hyvin että se tekee minulle hyvää.

Ehkä siis kannatti rämpiä niillä monilla tuskasillakin lenkeillä että vihdoin pääsin kiinni siihen yhteen loistavaan!

Tavoitteen asettaminen oli kuitenkin tässäkin tilanteessa varmasti se tärkein juttu. Jos minun ei tarvisi juosta ensi kuussa mudassa rämpien ja esteitä ylittäen, kävisin edelleen satunnaisilla lenkeillä ilman määränpäätä. Nyt on täytynyt ottaa itseään niskasta kiinni ja käytävä ainakin se kaksi kertaa viikossa juoksemassa jotta pääsisin edes jonkinlaiseen kuntoon.

Tavoite on siis asetettu ja töihin ryhdytty. Nyt pitää vaan katsoa täyttyykö tavoite :)